Ankkurit ja Hamina kohtasivat alempien pudotuspelien toisessa osaottelussa Kitrolla sunnuntaina. Ankkurit aloitti ottelun hienosti ja olivat useamman juoksun johtoasemassa, mutta Hamina tuli takaa ohi. Toinen jakso oli vähäjuoksuinen ja sen vei myös Hamina. Ottelun voitto merkattiin Haminalle jaksoin 0-2 (6-7, 1-2) ja tasoitti ottelusarjan voitot lukemiin 1-1.

Ottelun ensimmäisessä vuorossa molemmat joukkueet avasivat ottelun juoksutilinsä. Hamina onnistui Elias Lahden kakkosrajapuhkaisulla, millä Teemu Rouhiainen juoksi suoraan kakkospesältä kotiin. Ankkurit onnistuu paremmin ja iski kolme juoksua. Ensimmäisestä lyödystä vastasi Petteri Kortelainen saumalyönnillä ja kahdesta seuraavasta vastasi Ihamäen veljekset Juho sekä Lauri komeilla välilyönneillä.

Toisessa vuorossa Haminalle rakentui paloton ajo, mutta tilanne kuoli nopeaa huonoihin lyöntiratkaisuihin. Ankkurit siirtyi toisessa vuorossa 5-1 johtoasemaan, kun Tuukka Etula kotiutti välilyönnillä Elmeri Koivusalmen. Vuoron toisesta juoksusta vastasi parivaljakko Ville Keltikangas ja Pyry Alanen.

Kolmannessa vuorossa joukkuiden sisäpeli oli alkuun tukkoista, mutta onnistumisia kuitenkin tuli. Lauri Rönkkö iski haminalle takakentän puhkaisulla viimeisenä lyöjänä kaksi juoksua. Lauri Ihamäki iski etutilanteessa Ankkureille juoksun kakkosrajalyönnillä, mikä karkasi  pesävahdin räpylästä nurmikolle ja Nestori Yli-Sissala juoksi kakkospesältä asti kotiin tilanteeksi 6-3.

Haminan neljäs vuoro alkoi loistavasti, kun toinen lyöjä Antti Kortteenperä löi pallo takaa koppareiden yli läpi. Rouhiainen juoksi kotiin ja Kortteenperä kiersi itse kunnarin. Jatkossa vielä Rönkkö ja Waltteri Hämäläinen löivät juoksut siirtäen Haminan 6-7 johtoon. Ankkureilla oli paikkansa omalla vuorollaan. Juho Ihamäen välilyönnillä ajotilanteessa tasoitusjuoksu oli lähellä, mutta etenijä ei ehtinyt ennen kotipesään, kun Ihamäki paloi ykköspesälle ja jaksovoitto merkaattiin Haminalle lukemin 6-7.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa Ankkureille ei juoksuja syntynyt. Hamina kuitenkin onnistui, kun Rönkkö iski ottelun toisen läpilyöntinsä, millä kaksi etenijää juoksi kotiin ja vierasjoukkue siirtyi 0-2 johtoasemaan.

Toisessa vuorossa Ankkurit onnistui avaamaan jakson juoksutilinsä Juho Ihamäen vastustamattomalla välilyönnillä. Haminan jäädessä vuorossa ilman juoksuja kolmas vuoro alkoi 1-2 tilanteessa.

Ankkueilla oli mahdollisuus kolmannessa vuorossa lisätä juoksutiliään, mutta tässä eivät onnistuneet. Haminan sisävuoro oli koko ottelun heikoin ja nopein niin ratkaiseva vuoro alkoi samoissa 1-2 lukemissa.

Ratkaisevan vuoron aloittavalla Ankkurien sisäpeli oli nihkeää ja tämä merkitsi sitä, että Hamina voitti ottelun jaksoin 0-2 (6-7, 1-2) ja tasoitti ottelusarjan 1-1 lukemiin. Kolmella voitolla Superpesis jatkuu. Tappiolla jatkuu kausi Ykköspesiksen parasta vastaan.

Seuraava sarjan ottelu pelataan tiistaina Haminassa ja neljäs kohtaaminen on Kitrolla tulevana torstaina.

OTTELUN TILASTOT

 

 

Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

26.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Pattijoki vahva kauden avauksessa Fugessa ja vei ottelun jaksoin 0-2 (2-5, 0-6)

Ankkurit ja Pattijoen Urheilijat avasi miesten Superpesiskauden 2026 Fuengirolassa sunnuntaina 26.4. Pattijoki oli todella vahva ottelussa ja Ankkurien osalta tuli niin sisä- ja ulkopelissä paljon virheitä. Pattijoki vei ottelun ansaitusti jaksoin 0-2 (2-5, 0-6) [...]

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Pizzeria Albert
Autohuolto Vesteri
EJ-Tarhat
Heta Hoivapalvelut - Arjessa apuna
Putkiasennus Kosunen