Halli-SM-turnauksen alkusarjat käynnistyvät helmikuun alussa

Alajärven uudessa Pallohallissa pelataan B-lohkon otteluita. Alajärven Ankkureiden lisäksi lohkossa ovat mukana Kankaanpään Maila, Koskenkorvan Urheilijat sekä Vimpelin Veto.

Sisätiloissa pelattaessa sääntöihin tulee pieniä muutoksia/viilauksia. Alla olevien paikallissääntöjen lisäksi sisäpelijoukkue voi kerran jaksoa kohden aloittaa kärjestä ensimmäisen vuoroparin lisäksi. Pelinjohtaja ilmoittaa syöttötuomarille, kun haluaa aloittaa numerosta yksi, vaikka lyömään oliskin jäänyt jokin muu pelaaja. Tätä mahdollisuutta saa siis käyttää yhden kerran per jakso, eikä käyttämätöntä mahdollisuutta voi siirtää toiselle jaksolle.

Alajärven Pallohallin säännöt

Kattoon osuva lyönti
Pelinjohtaja valitsee kopin tai pudotuksen, jos pallo osuu lyönnistä kattoon syöttölautasen etupuolella. Lyönnillä ei voi syntyä paloja.

Harhaheitto
Harhaheitolla edetään omalla vastuulla. Etenijä tuomitaan kuitenkin ehtineeksi kaikille pesille, mikäli harhaheitto kimpoaa seinän kautta pesälle ennen sinne pyrkivää etenijää.

Läpilyönti
Läpilyönnillä, joka menee takarajan läheisyydessä sijaitsevien kauempien merkkien väliseltä alueelta tai 2- ja 3-jatkeilla olevan lähemmän merkin etupuolelta läpi koskematta selvästi ulkopelaajaan, lyöjä ja kaikki kentällä olevat etenijät voivat edetä vapaasti yhden pesän yli ja sen jälkeen omalla vastuulla.
2- ja 3-jatkeilla olevien merkkien välisellä alueella seinään osuneella läpilyönnillä saavat etenijät edetä ainoastaan yhden pesänvälin. (Eli seiniin on merkitty n. 15 m alue, jolta koppari ehtisi ilman seiniä katkaisemaan jatkelyönnin)

Otteluohjelma Alajärven Pallohalli

La 17.2.
Kankaanpää-Alajärvi  klo 16.00 

Su 18.2.
Alajärvi-Vimpeli  klo 13.00 

La 24.2.
Alajärvi-Koskenkorva klo 16.00

 

Alajärven upouusi Pallohalli on valmiina otteluita varten.

Miesten pesäpallon Halli-SM-turnaus 2018

Joukkueet

Lohko A: Oulun Lippo Pesis; Pattijoen Urheilijat, Raahe; Seinäjoen JymyJussit; Sotkamon Jymy

Lohko B: Alajärven Ankkurit; Kankaanpään Maila; Koskenkorvan Urheilijat; Vimpelin Veto

Lohko C: Imatran Pallo-Veikot; Joensuun Maila; Kiteen Pallo -90

Lohko D: Haminan Palloilijat; Hyvinkään Tahko; Kouvolan Pallonlyöjät

 

 

ENNAKKOLIPUT PALLOHALLI OTTELUIHIN: TEKNISET JAPO ALAJÄRVI

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]

Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

14.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.

Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus

Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

13.1.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista

Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]

Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

12.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa

Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]

Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

6.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa

Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]