Alajärven Palloiluhallissa järjestettiin palmusunnuntaina Naisten Suomensarjan harjoitusturnaus, jossa kotijoukkueen lisäksi oli vieraina Kinnulan Kimmot sekä Toholammin Urheilijat.

Turnaus-päivän ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue Ankkurit kohtasin Kinnulan. Kinnula avasi juoksutilinsä heti ensimmäisessä vuorossa, mutta sen jälkeen kotijoukkue esitti vakuuttavaa pelaamista niin ulkokentällä kuin sisäpelissä. Mailan varressa onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja peli pyöri ajoittain mallikkaasti joka kohdasta lyöntijärjestystä. Toisella jaksolla sama tahti jatkui, mutta sillä erotuksella, että ulkopelissä muutaman räpylävirheet saatiin kitkettyä pois. Toinen jakso päätettiin lopettaa 3. vuorossa 20-0-tilanteessa Ankkureille.

Turnauksen toisessa ottelussa Kinnula ja Toholampi pelasivat keskinäisen ottelun, jossa Toholampi oli Kinnulaa etevämpi jaksoin 2-0.

Turnauksen päättävässä ottelussa Ankkurit jatkoivat vakuuttavaa kokonaisuudessaan vakuuttavaa pelaamista. Kotijoukkue pystyi tekemään jokaisessa vuorossa tasaisen tappavaan tahtiin juoksuja. Samalla kun ulkopeli pysyi hyvällä tasolla ei kummallakaan jaksolla ollut voittajasta epäselvyyttä. Ensimmäinen jakso kirjattiin numeroin 19-1 ja toinen jakso päätettiin kolmanteen vuoroon tilanteessa 12-1.

-Meille erittäin tärkeät kaksi peliä monestakin eri syystä. Maaliskuun kaksi harjoituspeliä meni peruutukseen, joten pelituntumasta ei ollut oikein mitään odotuksia. Alla meillä oli kaksi todella nihkeää ottelua helmikuulta ja niistä oli tarkoitus lähteä parantamaan varsinkin sisäpeliä.
Tänään saatiin paljon onnistumisia ja niitä tuli kaikille pelaajille. Pystyttiin pelaamaan pitkiä sisävuoroja ja sitä kautta samaan myös paljon pelitilanne-toistoja eri pelaajille eri tilanteisiin. Vaikka vastustajilla ei varmaan tänään ihan paras päivä ollutkaan, niin täytyy antaa iso arvostus oman joukkueen pelaamiselle. 18 pelaajaa oli kahdessa pelissä mukana ja vaihdoista huolimatta, peli pysyi hyvin kasassa.
Kauteen valmistautuminen jatkuu viikon päästä sunnuntaina hallikauden viimeisellä pelillä, kun Kinnula tulee Alajärvelle pelaamaan. Sen jälkeen täytyy toivoa, että ulkoharjoituskautta ei tarvitse Kitrolla aloittaa sukset jalassa.

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]