Säkylästä kajahtaa!
Anna Tuomola aloitti lokakuun alussa alueemme neljän seuran junioripäällikkönä. Yhteistyöseurat ovat Alajärven Ankkurit, Alavuden Peli-Veikot, Kuortaneen Kunto ja Soinin Sisu.

Anna Tuomola aloitti lokakuun alussa neljän seuran yhteisenä junioripäällikkönä. (Kuva: Alajärven Ankkurit)
24-vuotias Anna Tuomola on kotoisin Satakunnasta ja tarkemmin Säkylästä. Viimeiset viisi vuotta ovat kuluneet Jyväskylän Yliopiston penkillä, jossa Anna on opiskelut liikuntatieteellisessä tiedekunnassa liikunnan yhteiskuntatieteitä. Tukea palkkaukseen seurat ovat saaneet Opetus- ja kultuuriministeriöltä, seuratuen muodossa, sekä Pesäpalloliitolta, jonka tuki on junioripäällikön palkkaukseen. Lopuista kuluista huolehtivat yhteistyöseurat erisuuruisilla vastuuosuuksillaan.
Annan oma lajitausta on vahvasti lentopallopainotteinen. Hän pelasi juniorivuotensa Säkylän Urheilijoissa, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat menneet lentopallon valmennushommissa ensin Säkylässä ja sitemmin JyväsLentiksessä. Valmentamisen ohella myös muu seuratyö on tullut tutuksi, sillä hän on toiminut JyväsLentiksen hallituksessa neljän vuoden ajan sekä työskennellyt Rauman Feralla kahtena kesänä.
Kuvaile itseäsi muutamalla sanalla
– Länsimurteella taukoamatta höpöttävä junioriurheilun fani ja puolestapuhuja.Mitkä ovat vahvuutesi tässä työssä?
– Opintojen kautta hankittu teoreettinen tieto suomalaisesta urheilukentästä yhdistettynä monipuoliseen käytännön kokemukseen urheiluseuratyön parissa tarjoaa erinomaisen pohjan junioripäällikön työlle. Suurimpana vahvuutenani pidän kuitenkin valtavaa intoani ja haluani päästä parantamaan lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia auttamalla kehittämään laadukasta urheiluseuratoimintaa.Mitkä ovat suurimmat haasteet alueen seuroilla?
– Riittävä pelaajien sekä valmentajien määrä on varmasti yksi merkittävä haaste. Pystyäksemme tarjoamaan kaikenikäisille sopivat joukkueet, tulee alueen seurojen laajentaa yhteistyötä. Onneksi työni neljän seuran yhteisenä junioripäällikkönä tarjoaa hienon mahdollisuuden tähän.Miten työpäiväsi tulee jakautumaan?
– Tähän lienee mahdotonta vastata mitään yhtä selkeää vastausta, sillä työnkuva on hyvin monipuolinen ja vaihtelee ympäri vuoden. Ison osan ajasta minut löytää varmasti Ankkureiden toimistolta, mutta työhön kuuluu myös esim. kouluvierailuja, pesiskoulun ohjaamisia ja valmentajien tapaamisia
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]












