Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kahdesti ja Kouvola on vienyt voiton molemmilla kerroilla. Kotonaan toukokuussa Kopla hallitsi tapahtumia, mutta Kitrolla peli oli pyöreämpi. Kopla kuitenkin otti voiton Supervuorossa. Kuntopuntari näyttää Kouvolan osalta voittoja Jyväskylästä ja Alajärvestä ja tappiota Kiteelle. Ankkureiden vastaava saldo on tappio Koplalle ja voitot Hyvinkäästä ja Kankaanpäästä. Näiden saldojen perusteella voisi odottaa tiukkaa kamppailua.

Kouvolassakin on luvassa tiukkoja pesäkilpoja. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen
Kouvolassakin on luvassa tiukkoja pesäkilpoja. Kuva: K-Media/Jukka Ketonen

Kouvola on kivikovalla kotikentällän vahva tekijä ja peli on kulkenut vieraissakin. Osoituksena tällä hetkellä sarjan neljäs sija 22 pisteellä. Ankkurit on sarjassa seitsemäntejä tasapisteissä kuudetta sijaa hallussaan pitävän Kiteen Pallon kanssa. Sarja on niin tasainen sijasta kuusi eteenpäin, että voitto tai tappio voi heilauttaa sijoitusta muutaman pykälän suuntaan tai toiseen. Koplan jokeri Ossi Meriläinen on ollut, Kitee-ottelua lukuun ottamatta, vahvassa vireessä viime otteluissa. Koplan pääkotiuttaja on jälleen paljon vartijana ja niin on myös Ankkureiden jokeri Sami Mikkolanaho. Toinen pelaaja, joka Ankkurien on syytä ottaa kunnolla pihteihin on Kouvolan lukkari Joni Rytkönen. Nuorukainen on noussut tällä kaudella uudelle levelille. Eikä Rytkösen osaaminen rajoitu pelkkään ulkopeliin, sillä hän on tärkeässä vaihtajan roolissa myös sisällä. Taktinen osaaminen on joukkueella myös vahvoissa kantimissa Eero Pitkäsen palattua viuhkaan.

Ankkurien kokoonpano on pysynyt viime ottelut samana eikä loukkaantuneita, Chakke Katajamäkeä lukuun ottamatta, ole. Kouvolan Matias Rinta-aho ei viikonloppuna pelannut ja miehen pelikunto on kysymysmerkki tiistainakin.

Ankkureilla on viimeisissä kamppailuissa ollut ajoittain tuskaa etutilanteiden purkamisessa. Jos tuo osa-alue saadaan kuntoon, on Kouvolassa mahdollista kamppailla voitosta. Ankkuriradion suora lähetys alkaa tiistaina klo 17.45.

 

Tilastovertailu

Lyödyt

Tuodut

Kärkilyönnit

ALAJÄRVI
Sami Mikkolanaho 34
Sasu Iivarinen 12
Janne Kivipelto ja Kari Kellokoski 7

KOUVOLA
Osso Meriläinen 36
Sasu Toikka 16
Matias Rinta-aho 14

ALAJÄRVI
Petrus Puputti 18
Jere Saukko 15
Aki Orava 12

KOUVOLA
Tommi Mäentausta 18
Matti Latvala 12
Matti Saukko 11

ALAJÄRVI
Aki Orava 71
Jere Saukko 61
Petrus Puputti 60

KOUVOLA
Anssi Lammila 59
Tommi Mäentausta 55
Juho Hacklin 53

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

2.4.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi

Superpesiksen TV-tuotantojen laatu kasvaa merkittävästi, otteluita kaksi kertaa kuussa myös Ylen kanavilta. Laadukkaiden Superpesis-lähetysten määrä on suurempi kuin koskaan, kun monikameralähetysten määrä tuplaantuu. Sanoma Media Finland on solminut myös sopimuksen Ylen kanssa Superpesis-otteluiden televisioinnista.   Sanoma panostaa [...]

Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

28.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Seuratiedoite – Ankkurit kohti Fugea ja uusia tavoitteita

Ankkuritpesis kohti Fugea ja uusia tavoitteita Vauhdikas superpesiskausi 2025 on takana. Asetettu kolmivuotinen tavoite pääsystä ylempiin jatkopeleihin ei aivan toteutunut. Tavoitteen karkaaminen aiheutti osaltaan myös, että pari joukkueen avainpelaajaa vaihtoi Ankkureista kilpaileviin seuroihin. Onneksi lähtijöiden [...]

Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

27.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Petteri Kortelainen tekee paluun Ankkureihin!

Ankkurien Superpesisjoukkue on tehnyt kesän 2026 kattavan pelaajasopimuksen lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen kanssa. Kortelainen pelasi kaudella 2024 Ankkureissa lyöden 51 juoksua. Viime kausi Kortelaisella kului Kiteen Pallon väreissä. Ensimmäisen Superpesisottelun Kortelainen pelasi kasvattajaseurassaan Kankaanpään Mailassa kaudella [...]

Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

22.3.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Markus Hallasuon pelaajasopimus purettu yhteisymmärryksessä

Ankkurit ja Markus Hallasuo ovat purkaneet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen. Markus Hallasuon ja Ankkurien välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Toivotamme Markukselle oikein paljon tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen.   Ankkkurien ja Markus Hallasuon välinen pelaajasopimus on purettu [...]

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

27.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi

Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]

Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

24.2.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi

Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]