Alajärvi – Raahe 0-2 (1-12, 0-4)
Ensimmäisellä jaksolla Ankkurit aloitti pirteästi ja rakensi ensimmäisen vuoron aloittavallaan palottoman ajolähdön. Siitä saatiin Tuomo Lönnmarkin lyömänä ja Viljo Sillanpään tuomana avausjuoksun. Alajärvi painosti vielä, mutta lisäjuoksuihin ei pystytty. Tämän jälkeen Raahe laittoi ison vaihteen päälle ja joukkue pelasi kuin hurmioissa. Se puhkoi ulkokenttää joka puolelta ja kahden ensimmäisen vuoron jälkeen tilanne oli jo 10-1 raahelaisille. Kovimmassa iskussa oli Harri Kolehmainen, joka paukutti avausjaksolla 2+3. Ankkurien valopilkkuja 100% tehoilla lyönyt Viljo Sillanpää.
Toisella jaksolle Ankkurit teki vaihdoksia ja Manu Haukkala siirtyi ulkokentälle ja Sasu Iivarinen tuli jokeriksi. Raahe avasi toisen jakson sisävuorolla, mutta Alajärvi onnistui torjumaan kotiutusyritykset. Ankkurien oma sisävuoroa jäi torsoksi. Toinen vuoropari sujui saman käsikirjoituksen mukaan ja kolmanteen vuoroon lähdettiin tasalukemissa 0-0. Kolmannessa vuorossa Raahe onnistui kotiutuksissaan ja siirtyi kahden juoksun johtoon. Kotijoukkueen tasoittavalla ei tunnelin päässä valoa näkynyt ja viimeiseen vuoroon mentiin Raahen 0-2 johdossa. Viimeisessä vuoroparissa PattU kaunisteli juoksusaldoaan ja vei toisenkin jakson selkein lukemin.
Palkitut
I Nestori Yli-Sissala
II Viljo Sillanpää
Tilastot
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi
Alajärven Ankkurit ry kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi Alajärven Ankkurit ry:n vuosikokous kutsui Tapio Kantokosken seuran kunniajäseneksi 28.1.2026. Päätös oli yksimielinen ja sai kokouksessa lämpimän vastaanoton . Harva on tehnyt yhtä pitkäjänteistä ja monipuolista työtä [...]
Nestori Yli-Sissalan blogi – Pesis ja talvi
Nestori Yli-Sissalan blogi - Pesis ja talvi Tervehdys pakkasten ja Talviolympialaisten jälkipyykin keskeltä. Olympialaisten lomaan on talvella mahtunut jo aimo annos pesistä. Talvisuperin neljäs vuosi on jo kovassa vauhdissa, joten nyt on hyvä hetki hieman [...]
Alajärven Ankkuritpesis ry:n vuosikokouskutsu.
Alajärven Ankkuritpesis ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Alvariinissa osoitteessa paavolantie 1, keskiviikkona 28.1.2026 klo 19.30. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Alajärven Ankkuritpesis ry, hallitus
Naisten Ykköspesis: Hallipelejä kohti uudenlaisista lähtökohdista
Alajärven Ankkureiden naisten Ykköspesis-joukkueen talvikautta on takana pari kuukautta ja vuoden vaihteen jälkeen edessä siintävät hallikauden harjoitusottelut, joissa joukkue pääseekin mittaamaan nykytasoaan lohkon kärkijoukkueita vastaan. Menestys toi myös muutoksia joukkueessa Tulevaan kauteen Ankkureiden joukkue lähtee [...]
Superpesiskauden 2026 otteluohjelma on julkaistu! Ankkurit avaa kautensa Fugessa
Kauden 2026 Superpesiksen otteluohjelma on julkaistu. Jännittävä kausi Ankkurien osalta alkaa Fuengirolassa Pattijokea vastaan huhtikuussa! Koko Ankkurien otteluohjelma kuvan alla Su 26.04.2026 15:00 Alajärven Ankkurit – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Pelataan Fuengirolassa) Ke 06.05.2026 18:00 Alajärven [...]
Palkintosadetta Alajärven kaupungin järjestämässä urheilugaalassa
Alajärven kaupungin urheilugaala järjestettiin itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12 koulukeskuksen liikuntasalissa. Kaupunki palkitsi gaalassa menestyneitä urheilijoita sekä toimijoita. Seurat palkitsi myös tilaisuudessa omia urheilijoita ja ansioituneita toimijoita. Alajärven Ankkurit ry:n junnupesisjaoston ja Alajärven Ankkuritpesis ry:n palkitut löytyy [...]













